No niin, Joensuun jälkikisa takana. Ei tullut tulosta, maasto jäi kolmen pisteen päähän ja sitten en tottikseen jäänytkään. 

Ihmetys ja kummatus, ei harmita. Toki silloin heti maaston jälkeen harmitti, että taas jäi parin pisteen päähän, mutta ei enää, ihmeellistä  

Muutama sana kisasta: 

Menomatkan Rudy tyypilliseen tapaansa jännitti auton takaosassa, istui ja läähätti. Se ei osaa autossa rentoutua. Ei se itse autoilua pelkää (autoon se menee aina mielellään), mutta kun se tietää, että ollaan menossa jonnekin, niin rauhoittuminen ei vaan onnistu. Väsyttää itsensä siten, reppana. Perillä sitten jouduimme odottelemaan yli tunnin kisanalkua, ja Rudyhan myös sinä aikana keräsi itseensä paineita. Autossa sen ei ole hyvä olla, kun sitä ahdistaa, kun minä en ole siellä ja ympärillä on vieraat maisemat - mutta myöskään tottiskentällä sen ei ollut hyvä olla, kun oli se vieras ympäristö ja vieraat ihmiset. Vinkumista ja hätäilyä, autolle päin Rudy lähti oikein mielellään. Ei puhettakaan rentoutumisesta tai edes juomisesta. (minun on aina sitä kisapaikalla pakkojuotettava). 

Mutta jälkimaasto Joensuussa oli ihan upea!!! Kuivaa kangasmetsää, näkyvyys todella hyvä. Jopa minusta tuntui, että sinne metsään en eksyisi  Rudy lähti janalle muutaman metrin vasemmalle kierroksen kautta, mutta työskenteli koko ajan ja löysi suoraan oikean jäljen. Janalta 39 pst. Olin itse janaan todella tyytyväinen, varsinkin, kun maasto oli niin kuivaa. Kolme ekaa keppiä nousi hienosti ja olin itse jo ihan innoissani, että nytpä me se tulos tekaistaan  Mutta sitten alkoi alamäki...neljännen kepin yli Rudy käveli suoraan, sen poimin itse maasta. Siinä vaiheessa koira alkoi ajaa jälkeä vaan suu auki ja pää ylhäällä. Yhdesti se jo kadotti jäljen - jota se ei koskaan harjoituksissa tee - mutta siitä vielä selvittiin eteenpäin. Sitten jälki kaarsi takaisin tielle päin ja koska näkyvyys oli niin hyvä, niin Rudy näki tiellä auton ja siihen loppui viimeinenkin yritys. Treeneissä Rudyn taistelutahto on aina äärimmäisen hyvä - mutta kisoissa se tahtoo loppua (eikä ihme, olihan koira henkisesti jo tosi väsynyt). Yritettiinhän me toki vielä sitä jälkeä löytää, mutta Rudy vaan "jäljesti" autolle päin, teki kakat, pysähtyi katsomaan minua, "jäljesti" ihan summittaiseen suuntaan, kun sitä pyysin, pysähtyi katsomaan minua, jne...huoh...palattiin sitten tielle, vitos- ja kutoskepit jäivät löytymättä. Tässä vaiheessa jo tiesin, että taisipa jäädä tulos vain haaveeksi...

No siitä sitten esineruutuun. Siinäkin näki Rudyn väsymisen. Se lähti kyllä käskystä aina etsimään, mutta pysähtyi sitten suu auki vaan tuijottamaan minua, kunnes annoin uuden käskyn. Ja tämä on Rudyn bravuuri, jonka se treenatessa tekee aina innosta puhkuen, satanen silmässä!!! Kummatkin esineet toki löytyivät, mutta kaksi pistettä lähti sitten työskentelystä, esineruudusta siis 28pst.

Tottikseen en sitten enää halunnut koiraa lähteä kiusaamaan, kun näki, missä tilassa se henkisesti oli. Voi että oli koira iloinen, kun pääsi autoon ja kotimatkalle...se jopa uskaltautui makuuasentoon viideksi minuutiksi...kunnes nousi taas nuokkumaan istualleen loppumatkaksi...

Mitä tästä nyt jäi sitten käteen? 

No, nyt taas muistin, miksen ole kahteen vuoteen jäljellä kisannut. Pk-kisa vaan on liian pitkäkestoinen Rudyn henkiselle kantille. Varsinkin, kun se menomatka ja paikan päällä odotus jo syö niitä voimavaroja rutkasti. Takaisin ajaessa pohdin sitä, ettei tässä paineistumisasiasta oikein ole mitään tehtävissä. Treenit toki voi yrittää järjestää mahdollisimman kisamaisesti - mutta jos joskus treeneissä Rudyn saisinkin yhtä paineistuneeseen tilaan (mikä puolestaan on sitten koiran hyvinvoinnin kannalta hölmöä toimintaa...) niin mitäpä sitten tekisin? Miten saisin paineistuneen tilan siltä pois? Ainut keino, minkä oon ite toimivaksi todennut, on poistua itse tilanteesta. Rauhoittelu ei auta. Rudy rentoutuu vasta kotona. Omasta mielestäni en kisatilanteessa niin paljon jännittänyt, että oisin sillä luonut lisäpainetta koiralle. Ihan yhtä vähän tai paljon jännitän treenitilanteessa, joten se ei voi paineistumisen syy olla.

Se oli joka tapauksessa hienoa huomata, että kyllä koira osaa nostaa janan ja se osaa jäljestää. Samoin esineruudussa se tietää tasan tarkkaan, miten toimia. Sehän tässä harmittavinta on, että kun tietää, että koira osaisi, mutta se osaaminen ei sitten pääse näkymään koskaan kunnolla kisatilanteessa. 

...Mutta koska sitä ei vaan ite osaa antaa periksi, niin seuraavaksi sitten pitää kokeilla taas niitä tokokisoja. Tokokisoissa kuitenkin suoritusaika jää sen verran lyhyeksi, ettei koira ehdi väsyä niin paljon. Ja kun löydän vielä kentän, jossa ei ole mitään koiran mielestä vaarallista, niin sieltä vois pilkahtaa sitten se tekemisen ilokin, mitä koirasta oikeasti löytyy, kun olosuhteet ovat kohdillaan. 

Kiitti vielä Virpille matkaseurasta - !! Menee matka paaaaljon mukavammin, kun on seuraa - ja tarvittiinhan sun insinöörintaitojakin siinä matkalla 

Ehdin sitten ottaa perjantaina janalähtötreenin. No, tällä kertaa se meni hienosti; tosin sitä avitti vastatuuli, joka toi hajua jäljestä suoraan koiran kirsuun. 

Rudy kävi tarkistamassa ensin takajäljen mutta lähti itse oikeaan suuntaan. Jäljesti hienosti (jälki oli todella lyhyt, semmoinen 50m ja lopussa keppi) ja nosti kepin. 

Enpä sitten uskaltanut enää ottaa yhtään uutta treeniä tuon hyvin onnistuneen jälkeen. 

Nyt vielä se A-este ja mielikuvaharjoittelut päälle tottiksesta...ja eikun kisoihin  (tässä vaiheessa ennen kisoja sitä aina kiroaa itteään, että pitääkin mennä ilmottautumaan..tämä kisajännitys on ihan todella ärsyttävää.....)

Sitä muisteltiin eilen. Hyvin lähtee - maahanmeno on sitten se epävarmuus. Menee kyllä viimeistään toisella käskyllä maahan (ekalla tahtoi jäädä kyynäret ilmaan). Mutta tässä taas pitää taiteilla niin kahden jutun välissä, että miten sais sen eteenmenon pysymään nopeana, mutta sitten toisaalta maahanmenon varmana? Tahtovat syödä toinen toisiaan...  

Missähän välissä sitä ehtisi ottaa niitä janalähtöjä?? 

A-estehyppy pitäis myös tsekata...siinä tosin tuskin mitään häikkää on, toivottavasti 

..niin, kisoihin tässä ollaan valmistautumassa, mutta niistä sitten vasta kisojen jälkeen lisää... 

Tänään otettiin Virpin kanssa pitkästä aikaa molemmat pk-puolta, jälkeä ja esineruutua. 

Niinkuin aina pitkän tauon jälkeen (oon varmaan n. vuosi sitten ottanut peltojäljen??) jälki meni hienosti! Rudy nosti 6 keppiä ja ajoi jäljen rauhallisesti ja pääosin nenä hyvin maassa (lopussa väsymyksen takia alkoi nenä vähän nousta). Jopa kulmat (3kpl) se teki rauhallisesti ja varmasti. Siis ihan huippua  !! Jälki oli vanhentunut n. tunnin ja oli n. km:n pituinen.

No, ihan_täydellinen suoritus ei ollut: janalle Rudy lähti mutkitellen, mutta koko ajan sillä oli mielessä jäljen etsiminen. En käynyt sitten janaa ollenkaan korjailemaan, annoin vaan koiran tehdä hommansa. Janaa pitäisi treenata ihan pelkästään. Oon kyllä tosi ylpeä taas koirasta, se teki ihan viimeisen päälle parhaansa, vaikka ilma oli hautovan lämmin...voi että!! 

Esineruutu meni hienosti, sitä en kyllä epäillytkään. Se on Rudyn bravuuri. Työskentelee koko ajan ja innokkaasti. Hieno tyttö. 

Tottis-puolelta otin vaan tasamaanoudon kilon kapulalla. Sitäkään ei oo varmaan vuoteen otettu tuolla raskaalla kapulalla..kaksi kertaa sitä otin, ja molemmilla kerroilla Rudy korjasi kapulaa nostaessaan otetta kapulasta - mutta teki noudot innokkaasti, se oli pääasia tällä kertaa. 

Vielä pitäis muistutella mieleen tottispuolelta eteenmeno ja hyppy- ja A-estenoudot. 

Hienosti meni reenit kyllä reenikaveri Nugallakin (janat ja esineruutu). Kyllä on siinäkin neidissä taistelutahtoa!!!